Matka kohti uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä on toden teolla alkanut
Janika Hakkarainen, prosessi-insinööri
Uusiutuvat raaka-aineet ovat tulleet näkyväksi osaksi Borealiksen arkea muutama vuosi sitten. Työssäni prosessi-insinöörinä aihe on siis vielä verrattain uusi, mutta selvää kehitystä tapahtuu ja otamme jatkuvasti konkreettisia askeleita. Olemmehan tehneet jo useita onnistuneita testiajoja uusiutuvilla raaka-aineilla. Lisäksi rakensimme uuden lastausalueen, jossa voidaan purkaa nimenomaan uusiutuvia ja kierrätettyjä raaka-aineita.
Tälläkin hetkellä olen mukana mielenkiintoisessa projektissa, jossa suunnittelemme ja teemme muutoksia laitoksen prosessiin, joilla pystymme lisäämään uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä. On ollut hienoa huomata, että uusiutuvat raaka-aineet näkyvät työssäni koko ajan enemmän.
Kehitys- ja muutostyöt vaativat jatkuvaa uteliaisuutta
Nykyisten fossiilisten raaka-aineiden vaihtaminen uusiutuviin ei tapahdu vain sormia napauttamalla. Uusien raaka-aineiden käyttö vaatii aina laajoja esiselvityksiä ja prosessisuunnittelua. Meidän on kartoitettava tarkasti, mitä toimenpiteitä vaihdos vaatii, kuinka se voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti ja millaisella aikataululla kaikki tapahtuu. Turvallisuuden ja prosessien jatkuvuuden näkökulmasta kaikki on mietittävä viimeistä yksityiskohtaa myöten. Tämänkaltaiset projektit pitävät tulevaisuudessa myös oman työpöytäni täynnä. Se jos mikä pitää mielenkiinnon yllä.
Tulevaisuuden tavoitteemme ovat kunnianhimoisia, mutta realistisia
Tällä hetkellä noin muutama prosentti raaka-aineistamme on uusiutuvia. Vuonna 2030 haluamme lukeman olevan merkittävästi isompi. Etsimme ja tutkimme jatkuvasti bio- ja kierrätyspohjaisia raaka-aineita, joita voimme mahdollisimman kustannustehokkaasti käyttää. Tutkimustyön konkreettisin esimerkki on käynnissä oleva SPIRIT-ohjelma, jota olen päässyt itsekin läheltä seuraamaan.
Hinta on uusiutuvissa raaka-aineissa vielä osin haasteena, ja sen haluamme ratkaista. Näin voimme tarjota asiakkaillemme liiketoiminnallisesti kannattavia ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Uusiutuvien osuuden jatkuvasti lisääntyessä volyymit kasvavat ja kustannustehokkuus paranee, joten ratkaisu löytyy osaltaan jo siitä. Onkin ollut mahtavaa huomata, kuinka konkreettisia askeleita on tällä saralla otettu jo runsaasti. Uusiutuvien raaka-aineiden käyttö muovin valmistuksessa ei ole mitään haihattelua, vaan ihan totista totta. Toki se vaatii vielä paljon työtä ja uuden omaksumista niin itseltäni kuin kollegoilta, mutta tätä matkaa kuljemme yhdessä askel kerrallaan.
Blogin kirjoittaja Janika Hakkarainen työskentelee tekninen kehitys ja projektit -tiimin prosessi-insinöörinä Porvoon Kilpilahdessa. Hänen ja muiden borealislaisten uteliaisuus vie meitä jatkuvasti eteenpäin kohti entistäkin vastuullisempaa tulevaisuutta.
Lisätietoja
- Jatkuvaa työtä hiilijalanjäljen pienentämiseksi
- Kiertotaloutta akselilla Itä-Uusimaa – Intia
- Muovi avaa mahdollisuuksia matkalla kohti kokonaisvaltaisempaa kiertotaloutta
- Borealiksella kaiken lähtökohtana on turvallisuus – ja se on jatkuva matka
- Vihreä siirtymä on käytännön tekoja
- Muovi – osa ongelmaa vai ratkaisua?
- Muovin valmistaminen on murroksessa ja siinä kiertotalouden rooli on valtava
- Uusiutuvat raaka-aineet näkyvät prosessi-insinöörin työssä jatkuvasti enemmän
- Keep discovering ja uteliaisuus näkyvät vahvasti Borealiksen turvallisuudessa
- Energiatehokkuus on kaikkien huulilla – myös Borealiksella
- Lisäarvo syntyy kestävästä kehityksestä ja innovaatiosta