Muovi – osa ongelmaa vai ratkaisua?
Vinit Makwana, prosessiteknologiakehityksen asiantuntija
Kun tapaan uusia ihmisiä ja kerron heille, että työskentelen muoviteollisuudessa, monet nyrpistävät nenäänsä. Muovilla on huono maine. Ei auta, vaikka kerron, miten mainio materiaali muovi on. Miten muovin ansiosta maailmassa on vähemmän ruokahävikkiä, kestävämpiä vesiputkia sekä kevyempiä ja siten energiatehokkaampia autoja. Nyrpistys lievenee, muttei katoa. Varsinainen syyllinen muovin huonoon maineeseen on tietysti muovijäte – ei itse muovi.
Mitä on 2020-luvun muovi?
Moni ei siis tiedä, että nykyaikaisessa muoviteollisuudessa on kyse työstä kestävän kehityksen eteen. Joskus aiemmin alalla keskityttiin vain uuden muovin tuottamiseen, mutta nykyisin ymmärretään kiertotalousajattelun merkitys. On kaikkien etu, mitä paremmin muovijäte saadaan kierrätettyä takaisin käyttöön uuden muovin raaka-aineeksi. Siksi kehitämme Borealis Porvoon innovaatiokeskuksessa teknologioita, joiden avulla muovin kierrätysprosesseja voidaan tehostaa. Lisäksi pyrimme luomaan uusia muovilaatuja, jotka ovat sekä aiempaa kestävämpiä että kierrätettävämpiä. Isossa kuvassa kaiken tämän tavoitteena on muovijätteen vähentäminen. Koko maailmassa.
Vaatimattomia legendoja
Olen luonteeltani eräänlainen tutkimusmatkailija. Kasvoin Intiassa, suoritin tohtorintutkintoni USA:ssa ja olen työskennellyt monessa eri maassa. Päädyin Borealikselle, koska olin vuosien varrella oppinut tuntemaan Borealiksen oman alansa edelläkävijänä kestävässä kehityksessä. Porvoon Kilpilahteen puolestani päädyin, kun Borealis tarjosi minulle mahdollisuutta valita Ruotsin, Itävallan tai Suomen väliltä. Borealiksen innovaatio- ja teknologiaosasto toimii useassa maassa, juuri Porvoon innovaatiokeskus on todellinen uuden teknologian voimanpesä.
Täällä on vuosien varrella kehitetty monia teknologisia innovaatioita, jotka ovat mullistaneet koko alaa. Samoilla käytävillä, joita tänään kuljen, on aikoinaan syntynyt esimerkiksi Borstar®-ratkaisu, joka mahdollistaa todella kestävien ja muuntelukelpoisten muovien valmistamisen huomattavan energiatehokkaasti. Borstar®on kemianinsinöörien piireissä legendaarinen keksintö, josta kerrotaan oppikirjoissa ja luennoilla. Kun lopulta tapasin Borstarin kehittämisessä mukana olleita borealislaisia täällä Porvoossa, hämmästyin miten rentoja ja vaatimattomia he olivat. ”Meillä oli ongelma – ja siihen vain piti löytää ratkaisu”, he kuvailivat läpimurtoaan, josta on vuosien saatossa kasvanut miljardien eurojen arvoista liiketoimintaa. Tällainen mutkattomuus taitaa olla aika suomalaista – tai ainakin borealislaista.
Uteliaisuuden kulttuuri
Erittäin borealislaista on myös into yhteistyöhön. Tehtävänämme on ratkaista niin suuria haasteita, ettei edes planeetan terävin nero pystyisi niihin yksin. Täällä onkin tapana jakaa näkökulmaa yli tehtävänkuvien: insinööri voi inspiroida kemistiä ja markkinoinnin asiantuntija puolestaan oivalluttaa insinööriä. Poikkeuksellista Borealiksella on myös uteliaisuuteen kannustaminen. Meidän kulttuurissamme ymmärretään, että innovaatiot vaativat tilaa ja aikaa. Tärkeimmiksi osoittautuvat keksinnöt voivat löytyä odottamattomista paikoista, kokeilun kautta. Oletko esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että kryptovaluutoista tuttua lohkoketjuteknologiaa voitaisiin käyttää muovin kierrätyksen tehostamiseen?
Odotan uteliaana, ponnahtaako seuraava Borstarin kaltainen innovaatio esiin minun ja tiimini kehitystyön kautta. Tälläkin hetkellä meillä on työn alla monta todella potentiaalista ideaa sekä muovin kierrätyksen tehostamiseen että helpommin kierrätettävien muovien valmistamiseen. Olenkin varma, että jo lähitulevaisuudessa, kun pääsen näyttämään kohtaamilleni ihmisille, millaisia innovaatioita olemme Porvoossa kehittäneet muovijätteen vähentämiseksi, nenien nyrpistely katoaa kokonaan.
Blogin kirjoittaja Vinit Makwana on työskennellyt Borealiksella Kilpilahden innovaatiokeskuksessa vuodesta 2022. Hänen ja muiden borealislaisten uteliaisuus vie meitä jatkuvasti eteenpäin kohti entistäkin vastuullisempaa tulevaisuutta.
Lisätietoja
- Jatkuvaa työtä hiilijalanjäljen pienentämiseksi
- Kiertotaloutta akselilla Itä-Uusimaa – Intia
- Muovi avaa mahdollisuuksia matkalla kohti kokonaisvaltaisempaa kiertotaloutta
- Matka kohti uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä on toden teolla alkanut
- Borealiksella kaiken lähtökohtana on turvallisuus – ja se on jatkuva matka
- Vihreä siirtymä on käytännön tekoja
- Muovin valmistaminen on murroksessa ja siinä kiertotalouden rooli on valtava
- Uusiutuvat raaka-aineet näkyvät prosessi-insinöörin työssä jatkuvasti enemmän
- Keep discovering ja uteliaisuus näkyvät vahvasti Borealiksen turvallisuudessa
- Energiatehokkuus on kaikkien huulilla – myös Borealiksella
- Lisäarvo syntyy kestävästä kehityksestä ja innovaatiosta