Vihreä siirtymä on käytännön tekoja
Heikki Ylinen, kenttätuotantomestari
Aloitin työt Borealiksella reilut 14 vuotta sitten. Silloin ei vielä suuremmin puhuttu vihreästä siirtymästä, kiertotaloudesta tai hiilijalanjäljestä. Tänä päivänä kaikki nämä ovat erottamaton osa jokaisen borealislaisen arkea.
Tekoja kestävän kehityksen eteen tapahtuu monella tasolla. Vaikka SPIRIT-hanke (“Sustainable Plastics Industry Transformation”) ei pyörikään ajatuksissani tavallisena tiistaina, sen puitteissa kehitettävät innovaatiot tulevat varmasti näkymään minunkin työssäni viiden tai kymmenen vuoden tähtäimellä.
Aivan kuten Borealiksen aiemmat innovaatiot ovat tulleet näkyviksi nykyhetkeen.
Keksitty Porvoossa
Borealis toimii pitkin maailmaa, mutta Porvoo on kotipesä useille Borealiksessa tapahtuville kestävän kehityksen uudistuksille aina Borstar®-teknologian synnystä ja kehityksestä alkaen.
Omana aikanani esimerkiksi laitteiden ja prosessin automaatio ja digitalisaatio ovat ottaneet valtavan harppauksen eteenpäin. Jo nyt monet toiminnot on automatisoitu hyvin pitkälle.
Mutta aina sitä mukaa, kun uusia innovaatioita tapahtuu, työnkuvan osaksi tulee kehittyneempiä laitteita ja tekniikoita, jotka taas tarvitsevat automatisointia. Kenttätuotantomestarin roolissa osallistun suunnitelmien tekemiseen – ja yhdessä tuotannon kanssa hiomme säädöt kohdilleen.
Tietysti myös automatisoitujen prosessien toimintaa täytyy koko ajan ylläpitää ja tarkkailla ihmisvoimin. Prosessien kehittyessä ja järjestelmien uudistuessa oman ja tiimin osaamisen on pysyttävä huipputasolla. Koko ajan opitaan jotain uutta.
Huipputekijöitä joka roolissa
Oppiminen, optimointi ja jatkuva toiminnan kehittäminen ovat mielenkiintoista puuhaa ihan itsessään – mutta ennen kaikkea teemme niitä ison kuvan vuoksi. Mitä tehokkaammin ja tasapainoisemmin saamme koko yksikön toimimaan, sitä onnistuneemmin saamme säästettyä energiaa ja pienennettyä hiilijalanjälkeämme.
Petrokemian teollisuus on sekoitus taustalla tapahtuvaa huippututkimusta ja päivittäin tuotannossa tapahtuvaa huipputeknologista tekemistä. Jokaisella meistä on siinä oma roolimme. Esimerkiksi krakkerin uunien palamisprosessin optimointi, sen mittaaminen ja hienovarainen säätäminen, vaikuttaa energiatehokkuuteen aivan olennaisesti.
Innovaatiokeskuksessa ja projektiorganisaatiossa työskentelevien kollegoideni tehtävänä on puolestaan kehittää muita tapoja hiilijalanjäljen pienentämiseen. Tällä hetkellä työn alla ovat esimerkiksi hiilidioksidin talteenottoratkaisujen kehittäminen, muovin kierrätettävyyden parantaminen sekä uudenlaisten biosyöttöaineiden tutkimus.
Kohti ääretöntä – ja sen yli
Olen utelias näkemään, miltä tiimini työ näyttää siinä vaiheessa, kun nämä tällä hetkellä työn alla olevat innovaatiot alkavat arkipäiväistyä. Jo nyt olemme kokeilleet krakkerilla uusiutuvia ja kierrätettyjä syöttöaineita.
Tutkijoiden ja tuotannon yhteispeli mahdollistaa tulevaisuudessa meidän tehtaamme ja laajemmin koko muovialan onnistumisen vihreässä siirtymässä. Matka kohti muovin kestävämpää tulevaisuutta on hyvässä vauhdissa – ja jokaisella meistä on oma tehtävämme siinä.
Blogin kirjoittaja Heikki Ylinen työskentelee kenttätuotantomestarina olefiinituotannossa. Heikki on työskennellyt Borealiksella yli 14 vuotta. Hänen ja muiden borealislaisten uteliaisuus vie meitä jatkuvasti eteenpäin kohti entistäkin vastuullisempaa tulevaisuutta.
Lisätietoja
- Jatkuvaa työtä hiilijalanjäljen pienentämiseksi
- Kiertotaloutta akselilla Itä-Uusimaa – Intia
- Muovi avaa mahdollisuuksia matkalla kohti kokonaisvaltaisempaa kiertotaloutta
- Matka kohti uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä on toden teolla alkanut
- Borealiksella kaiken lähtökohtana on turvallisuus – ja se on jatkuva matka
- Muovi – osa ongelmaa vai ratkaisua?
- Muovin valmistaminen on murroksessa ja siinä kiertotalouden rooli on valtava
- Uusiutuvat raaka-aineet näkyvät prosessi-insinöörin työssä jatkuvasti enemmän
- Keep discovering ja uteliaisuus näkyvät vahvasti Borealiksen turvallisuudessa
- Energiatehokkuus on kaikkien huulilla – myös Borealiksella
- Lisäarvo syntyy kestävästä kehityksestä ja innovaatiosta